Suomi yhdeksänkymmentä neljä vuotta

Tuure Kilpeläinen soittaa Linnan jatkoilla.
Liskolandian jatkoilla siemaillaan kuoharia, espanjalaista cavaa. Pikkusuolaisena ruususuolattua lohta, ripauksella tilliä ja sitruunapippuria. Ja tietenkin itse sitruunaa, tällä kertaa vasta valmiiseen kalaan mehuna pirskotettua. Lautasella on myös nokare tyrnimarmeladia ja auramurusia.

Tyrnimarmeladi syntyy vaikkapa näin:

parisataa grammaa tyrnin marjoja (niitähän on joka jätkällä pakkasessa)
reilu desi sokeria
pari desiä vettä

liivatejauhetta purkin ohjeen mukaan

Kiehautetaan tyrninmarjat ja sokeri vesitilkassa teräskasarissa. Survotaan marjoja rikkinäisiksi.

Lisätään ohjeen mukaan oikea määrä liivatejauhetta. (se on tässä tapauksessa oikeasti helpompaa kuin lehdet)

ja pim!

Siinä se herkku on. Laitetaan kuumana purkkeihin hyytymään.  Aivan ihanaa niin kainuulaisen leipäjuuston kuin kuolleen kalankin kanssa.

Tänään päivä on ollut pitkä.
Aamu alkoi kunniakäynnillä Lopen sankariristillä ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä ja jatkui pitäjän pääjuhlaan koulukeskukseen. Erityisen juhlavaksi tällä kertaa itsenäisyyspäivä loihtiintui vähäisestä mutta varmasta lumipeitteestä, pakkaseen vivahtavasta nollakelistä ja loppilaisten veteraanien runsaasta läsnäolosta virallisessa juhlassa.

 

Lopen kirkkomaalla on kaunis ja tyylikäs sankarihautuualue. Tänä aamuna se oli kunniavartioituna valmis ottamaan vastaan lippukulkueen ja viralliset seppeleet.

Tänään nähkääs julkistettiin monen vuoden työn hedelmänä Lopelta sotaan -veteraanimatrikkeli, kunnianosoitus loppilaisesta panoksesta maamme itsenäisyyden varjelemiseksi. Tuntui niin hyvältä olla mukana juhlimassa tätä saavutusta heidän kanssaan.

Minusta oli myös upeaa että jo lapsuudesta asti tuntemani Antti Henttonen sai kunnian olla ensimmäinen kättelijä Linnan juhlissa ehtoolla. Antti on tehnyt valtavan työn monella saralla, Tiesitkö että tuo kuuluisa hymypoika -palkinto on myös Antin ideoima? Antti Henttonen antoi myös kasvot vertaistoiminnalle, fabossakin on yhteisöorganisaatio Pidetään huolta, sivun suojelijana on Antti itse. Tietenkin.

Olinpa tässä taannoin toisissakin juhlissa.
Viime lauantaina kokoontui Viherin Jengi kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Tavattiin me kyllä reilut kolme vuotta sitten, mutta sitä ei lasketa, silloin oli lasteni isän hautajaiset.

Kun ensimmäisen kerran järjestimme kokoontumisen pyhäinpäivänä vuonna 1978, kutsulistalla ja elossa oli 154 jengiläistä, paikalle pääsi reilut puolensataa. Nyt meitä oli yksitoista. Toki elossa on paljon enemmän, mutta niin monelle tuli työ-, perhe- tai terveysesteitä.

Ravintolapäällikkö Merja, joka joukkoamme hoivasi, kertoi jälkeenpäin olleensa aivan äimänä tapaamisestamme. Miten voi olla mahdollista että noin monen vuoden jälkeenkin olette kuin perhe? Siinäpä se juttu onkin.

Vietimme kriittisimmän nuoruusiän toistemme kanssa, harrastimme, hulmusimme muuten vaan, teimme yhteisiä reissuja ja vietimme suunnattomat määrät aikaa yhdessä myös musiikin parissa. Ja teimme kaikenlaisia höhliä, myös typeryyksiä, niin kuin nuorten kuuluukin.  Pointti lienee siinä, että hakeuduimme vapaaehtoisesti yhteen, emme olleet samalla luokalla, joskin samalla kylällä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yhteisyys ja yhteisöllisyys olivat vahvat. Ja ovat tänäänkin.

Ensi keväänä lähdemme yhdessä rollaattoripiknikille nuoruutemme "mäkeen". Jatkoravintolakin on jo varattu. Olemme jo siinä iässä ettei ole viisasta pitää kokoontumisilla kovin pitkiä välejä...

Juon kuohuviinini loppuun, viimeistelen yhden lehtijutun ja painun pehkuihin kissojeni kanssa, että jaksan aamulla nousta ajoissa kirjoittamaan ja uusille keikoille.