maanantai 20. huhtikuuta 2009

HYvää yötä ja huomenta

Hyvää maanantaiaamua vaan kaikille.

Samoilla silmillä tässä keikutaan millä eilisaamunkajoa katsottiin. Laskeva kuu joten kuuhulluudellakaan ei pitäisi olla syytä valvomiseen.

Eilen oli kyllä vähän puuhaa ja alkuillasta pitäjän vasemmistolaisten linjakokous (heh heh, eikös kuulostanutkin komealta?) kunnantalolla. Palaveri oli antoisa, joskin moni ajankohtainen kysymys ja ennen kaikkea pakollisten säästökohteiden löytäminen juoksutti aivosoluja hyvän tovin. Tapetilla on myös kiireellisiä toimenpiteitä vaativia asioita eikä vähiten sosiaali- , erityisesti ennaltaehkäisevän lastensuojelun piirissä. Mistä rahat ja mistä vielä voisi tinkiä? Se on lamanaikainen peruskysymys johon aina ensimmäiseksi otetaan apuun aivan väärät toimet. Ensimmäiseksi leikkuriin pääsevät koulutoimi, kirjasto ja muu sivistyspuoli. Seuraavaksi käsittelyyn yleensä on tavannut nousta perusturva ja sen vaatimat lakisääteiset työt. "huostaanottoja on liikaa, niitä pitää vähentää", "jättäkää tänä vuonna ostamatta vanhainkotiin kylpyjakkaroita", säästäkää siinä, säästäkää tässä...

Samaan aikaan kaavoitetaan innolla uusia asuinalueita, rakennetaan niihin kunnallistekniikkaa ja odotellaan josko ostajia ilmaantuisi. Tonttimaatakin pitää ostaa sieltä ja tuolta, se on panostus tulevaisuuteen.... Ja samaan aikaan huutavan pahoinvoiva nuoriso nousee kapinaan toisella puolen pitäjää ja terrorisoi kyläänsä äänekkäästi ja antaumuksella.

Tässä kunnassa on perinteisesti pidetty budjetoituja rahoja niin tiukkaan korvamerkittyinä että tarkoituksenmukaiset ja järkevät sisäiset siirrot tuntuvat olevan tykkänään poissa laskuista. Hallintokunnat varjelevat kaksin käsin budjetin suomia numeroita joita rahaksi luulevat ja murisevat pahasti jos selvän ylijäämän siirtoa edes uskaltaa joku esittää. Ei! Meidän rahat! Ja kun rahaa jäi noin paljon tähteelle kun niin reippaasti säästettiin, niin rakennetaanpa vaikka yritystalo ja ostetaan vielä pari mukavaa plänttiä kaunista luontoa järvenrantoineen, ihan vaan sijoitukseksi pahan päivän varalle. Kun niin säästetään.

Annahan katsoa kuinka tässä käy. Meidän kunnassamme ainakin äänestäjät selvästi olivat tympääntyneitä aiempaan menoon kun viime syksyn vaaleissa kaksi kolmannesta valtuustosta meni vaihtoon. Kannattaisikohan meidän kaikkien ottaa siitä jotain opiksi?

***

Tuossa neljän maissa ajattelin kuitenkin käydä pötkölleen, ainakin vähäksi aikaa, viimeinen lehtijuttukin valmistui oikolukua vaille valmiiksi. Piti vaan käydä äkkiä pissilässä.... Rappukäytävästä kuului kummallista ääntä. Ensimmäiseksi tuli mieleen että joku talomme juopotteluun taipuvaisista oli tyhjennyksellä vika paikassa mutta kun lorina vaan jatkui ja jatkui, ikään kuin itse Austin Powers olisi ollut asialla pyysin McGyveriä tutkimaan asiaa (olemme siis molemmat valvoneet). Tulvahan siellä käytävässä oli. Hiljattain taloon muuttaneen perheen oven alta ryöppysi vettä. Paljon vettä.

Siinä vaiheessa kun perhe sieltä tulvan alta oli saatu hereille ja huoltomies hälyytettyä kello olikin juur niin paljon ettei toimittanut mennä lähellekään sänkyä.

Minä jatkan sitä haastattelukokonaisuutta siitä mihin alkuyöstä jäin, McGyver painui paklaamaan makkarin seiniä.

Sen sanon että kaunis päivä on tulossa. Auringonnousu on todella kaunis.
Ja kahvi on hyvää, näin aamutuimaan.

8 kommenttia:

  1. Huh, kaikkea voi tapahtua kotitalossa. Hyvä, että huomasitte lorinan lähteen ja vuoto saatiin pysäytettyä. Nyt jo edesmenneen mummuni naapurissa kävi aikoinaan yhdessä kämpässä vastaava vahinko ja mummunkin lattiaa jouduttiin kuivaamaan puhaltimella.

    VastaaPoista
  2. Aika karu tuo "huostaanottoja on liikaa". =D Ei ihmisten elämää voi muokata sen mukaan, paljonko on kunnalla rahaa käytettävissä. Sen pitäisi olla toisinpäin.

    Hurja tuo vesijuttukin. Aika paljon todella pitää jossain olla vettä, että noin tulvii. Kylpyammeko se oli?

    VastaaPoista
  3. Huomenta!
    Meinasin tossa ruveta sulle soittelemaan, mutta en nyt taida, jos olet päässyt uneen. Myöhemmin sitten. Pusi!

    VastaaPoista
  4. Niin, pitkäaikaiset päätökset harvinaisia.

    VastaaPoista
  5. Eipä kuulosta hyvältä teidänkään kunnan asioiden jama. Taitaa olla liikkeellä ... tautia.... nimeltä säästetään. Tavallisen taapertajan kantilta olen miettinyt asiaa itse tykönäni useammankin kerran. Mistäs sitä alkaisi säästämään..heh heh.

    Yökyöpelille kerrottakoon, että epäilen (edellisen elämän muistoja) sitä kanssasi kulkevaa vihreäksi, hih. TUskin sentään kateudesta kuitenkaan. Metallihohto-vortilla minä ajelen ;)

    VastaaPoista
  6. Täällä taas ja mielenkiinnolla luen postauksiasi. Siis tää on niin tätä tämä nykyaika, huhhuh. Mitenkä jaksat nukkumatta, itse olen vähäisellä nukkumisella ihan pihalla. Ihanaa päästä jälleen tänne, teitä on ollut kova ikävä. t. Kristiina ps. anonyymiasia on hoidettu, kiitos sinun. :)

    VastaaPoista
  7. Vai että kiirettä pukkaa! Toivottavasti nämä viikot sitten menevät nopeasti! =)

    VastaaPoista
  8. Yritän päivittää itseäni blogimaailmaan tauon ja ompeluhulluuden jälkeen / lomassa. Mie kiukuttelin täällä luettuani lehdestä, millaisia leikkauksia vanhusten huoltoon on tehty tämän uuden kaupunkiliitoksen myötä. Uskomatonta luettavaa!Etenkin kun uuden kaupungin johtoporras vetelee käsittämättömiä palkkoja; eihän kukaan ent kunnanjohtaja uuteen virkaan lähtenyt vanhalla palkalla. Vanhusten etuudet "tasattiin". Kaikilla on nyt pakollisten ruokahuolto- jne jälkeen käytössä sama summa elämiseen: 180€ / kk. Sillähän saa vaikka mitä, eihän vanhukset mitään tarvitsekaan. Äh! Tulin taas vihaiseksi! Minkähänlaista tuhoa se iso tulva teki rakenteisiin?

    VastaaPoista