Catwalk

Tänään oli touhupäivä.

McGyver viskoi niitä klapeja kevättalvisessa auringonpaisteessa ja minä väkästin napsittavaa Aapon lauantaisiin ristiäisiin. Viime torstainahan leivoin jo osan, ne varttuvat juhlahetkeä pakkasessa. Muistaakseni siellä on kinkku- ja tonnikalapasteijoita.

Tänään siis syntyi aurajuustorullia, sellaisia pieniä, cocktailpalan kokoisia sekä pikkuleivoksia joissa oli täytteenä persikkaa ja vadelmamarmeladia. Niitä syntyi paljon, sillä juhlavieraita odotetaan yli kolmekymmentä.

McGyverin toivomuksesta tein vielä persikka-appelsiinipiiraan, johon vielä ennen tarjoilua tulee vadelmahyytelö päälle. Sellaisen tahtoi ja minä kilttinä vaimona sellaisen loihdin. Saapahan nautiskella kun olen koko viikonlopun poissa kotoa.

Huomenna matkaan Lahteen teatteriin, Teatteri Vanha Juko on tuonut näyttämölle Kahdeksan surmanluotia. Sinne siis matkaamme Lopen Vasemmistoliiton kulttuuriretkelle. Illasta tulee aika rankka, luulisin. Esitys kestää kolme ja puoli tuntia, jonka jälkeen varasin meille vielä keskusteluhetken kahvin kera näyttelijöiden ja tekniikan kanssa. Uskon että huomisesta tulee vaikuttava ilta.

Ja sitten on lauantai. Vihdoinkin. Aapo saa nimensä ja liitetään Jumalan seurakunnan yhteyteen kummitätinsä Seurakuntasisaren sylissä.

Juhlien jälkeen nokka kohti pääkaupunkia ja Stanstan halausta ja ennenkaikkea hymyä.


Catwalk?

Se on tässä:

Tytti avusti minua leipomisessa ihan omin pikkukätösin.

Anopit

Tänään tuntui keväältä. Aurinko lämmitti oikeesti ja sain kunnon allergiakohtauksen. McGyver kieltäytyi ottamasta kuvaa silmistäni, vaikka pyysin todistusaineistoa.

Tänään, ihan äsken tuli klapikuorma, jonka McGyver mättää puuvarastoon huomenissa. Syystalvella ostetun laskettiin riittävän kevääseen, siihen oikeaan, asti. Mutta kuka nyt olisi arvannut että tällaisen talven pisti iloksemme.

Niin, nämä Anopit.

Nämä saivat nimensä siitä että samana jouluna kumpikin anoppi lähetti joululahjan, minun anoppini valkoisen ja McGyverin anoppi mustan. Näppärämpi tunnistaa nämä Risto-Matti Ratian luomuksiksi. Me ristimme heidät oitis Anopeiksi.

Valitettavasti kumpikaan meistä ei erityisemmin rakasta anoppiaan, eikä äitiään. Kummallakin on painavat syynsä siihen.

Mutta Anopit vartioivat talvi-iltojamme tiukkana. Ja ovat kovin kauniit.

Ettei totuus unohtuisi

Juu, tämä on kuvakaappaus Testbedistä tiistaina kello 19. Klikkaamalla kuvaa näet että lumipyry on ollut tuikea niin täällä eteläisessä Hämeessä kuin pääkaupunkiseudullakin.
Eikä tästä sen enempää.

Tänään on kuunneltu vanhoja Juiceja ja juotu (ainakin minä) varovasti melkein valmista punkkua. Yhteinen illanviettomme keskeytyi ystävän puheluun, josta en juur nyt voi antaa Hannille täsmätietoja koska akkuni loppui kesken tavun noin kahden tunnin kuluttua.

Nyt kuuluu Haetarirock, yksi Juicen älykkyyksistä.

Tunnustan, olen kamalasti päissäni. Vatsataudin uusiutumisen uhallakin. Pitempään matkassani kulkeneet lukijani tietävätkin sen: alkoholistihan minä olen. Enkä edes entinen. Joskin jotenkin tilanteen hallitseva kuitenkin. Käyn suht säännöllisesti labroissa jotta pysyisin puheväleissä läärien kanssa. Myös itseni.

Voi kuinka moneen kertaan viime aikoina on käynyt mielessä heittää hanskat tiskiin ja antaa mennä vaan. Olen aina ihmetellyt sitä miten monet tuttavani, jopa ystävikseni rankatut hoitavat asiansa. "en koskaan enää tee verokortilla töitä", "miksi vaivautua kun kunta maksaa asunnon, lääkkeet ja tv-luvan".

"Voi vittu kun joskus se vituttaa/ kun ei maata tunne/ei maailmaa" /Juice Leskinen

Ja minä en ilmiselvästi tunne.

En osaa tuollaista ajattelutapaa. Minulla on vielä ulosottoon 2400 ja jotain euroa maksettavaa. Olen tässä laskeskellut miten paljon jaksan kirjottaa, että mahdollisimman pian pääsisin takaisin ihmisten kirjoihin. Ongelma onkin siinä. että kirjoituspalkkioiden tuoma lisätulo nostaakin minut uuteen tuloluokkaan ja tarkoittaa sitä että minun pitäisi maksaa työllä ansaistusta leivänpäällisestä enemmän kuin mitä ansaitsen. Motivoivaa, eikö totta?

Kerroin tilanteesta esihenkilölleni joka suorastaan kauhistui, - et voi jättää mua pulaan. kun tää juttu saatiin toimimaan, hän sanoi.

Ketäpä siis kumarran?

Kuuntelen vanhaa Juicea. Nyt on menossa "Narrin kuolema".


Oli minulla muutakin kerrottavaa, mutta uppouduin hönöpäissäni yksityisyyteen. Ehkä kerron tuonnempana, ehkä en.

Sallikaa minulle masennukseni ja heikkouteni. Uskon että Herranikin sen sallii.

Edit Piaf nykäisi minua hihasta ja muistutti että
Hanna on toivotettava tervetulleeksi Liskolandiaan.
Siispä, Hanna: toivon tapaavani sinut täällä usein.
Ehkä innostut jonain päivänä omaan julkiseen päiväkirjaasi